Arkkitehtuuripolitiikka Suomessa ja Euroopassa

Arkkitehtuuripolitiikalla tuetaan hyvän rakennetun ympäristön syntyä ja vaalimista. Toiminnan kannustimena ja tähtäimenä on viisaasti ja kestävästi uudistuva, ajallisesti ja tilallisesti monikerroksinen rakennettu ympäristö, joka nostaa asukkaidensa elämänlaatua ja itsetuntoa sekä innoittaa kulttuurista ja taloudellista toimintaa.

Arkkitehtuuripolitiikka nousi kansainväliseksi ilmiöksi 1980- ja 1990-luvun Euroopassa. Sitä vauhdittivat nopean kansainvälistymisen ja avautuvan talouden aktivoima kansalaistoiminta hyvän ympäristön puolesta sekä valtioiden tarve kilpailukykynsä ja identiteettinsä vahvistamiseen. Myös pyrkimys kestävään kehitykseen on voimistanut ympäristön tasapainoista hoitoa ja rakentamista edistävien linjausten kysyntää. Valtaosalla Euroopan maista onkin kansallinen arkkitehtuuripoliittinen ohjelma ja uusia ohjelmia valmistuu tasaiseen tahtiin. > Lue lisää

Suomi arkkitehtuuripolitiikan pioneerina

Suomi kuuluu arkkitehtuuripolitiikan edelläkävijämaihin. Meneillään on toinen ohjelmakierros, jossa pohditaan keinoja kansallisen arkkitehtuuripolitiikan edistämiseksi. Suomen ensimmäinen kansallinen arkkitehtuuripoliittinen ohjelma hyväksyttiin valtioneuvostossa 1998. Sen innostamana myös kaupungit ja alueet ryhtyivät laatimaan itselleen paikallisia arkkitehtuuripoliittisia ohjelmia, joista ensimmäiset valmistuivat vuonna 2001 Jyväskylään ja Ouluun. Vuosien 2004-2008 ohjelmantekijöihin kuuluu mm. Suomen viisi suurinta kaupunkia. > Lue lisää.
Myös rakennusalalle on saatu ensimmäiset yrityskohtaiset ohjelmat.

Suomella on ollut aktiivinen rooli myös alan kansainvälisen yhteistyöverkoston European Forum for Architectural Policies (EFAP) perustamisessa.
EU-tason merkittäviä arkkitehtuuripoliittisia asiakirjoja ovat Neuvoston päätelmät arkkitehtuurista ja kulttuurin vaikutuksesta kestävään kehitykseen sekä Leipzigin peruskirja, jossa annetaan suuntaviivat kestävälle kaupunkikehitykselle ja sitä edistävälle rakennuskulttuurille (Baukultur).