Kestävä jokapäiväinen ympäristö

Arkkitehtuuripolitiikka on eräs käyttökelpoinen kestävän kehityksen työkalu. Sen avulla voidaan tuoda yhteen yhteiskunnan eri vaikutuspiirejä ja pyrkiä löytämään yhteisesti hyväksyttyjä keinoja olemassa olevan ympäristön tarkoituksenmukaiseen ja kestävään käyttöön sekä sen eheyttävään uudistamiseen oivaltavasti, kestävästi ja lisäarvoa tuottavasti.

Pyrkimys hiilijalanjälkemme pienentämiseen edellyttää meiltä määrätietoista "yhteen hiileen puhaltamista". Asetettujen tavoitteiden saavuttamiseen tarvitaan yksityisten ja julkisten toimijoiden saumatonta kumppanuutta sekä yhteistyötä yli ahtaiden hallinto- ja ammattikuntarajojen. On kehitettävä kokonaisvaltaista ajattelua sekä oivaltavia uusia ratkaisuja, jotka vahvistavat ja eheyttävät yhdyskuntiamme. (Leipzigin peruskirja) Ekologisen vastuun rinnalla kulkee vastuu ihmisen ja yhteisöjen hyvinvoinnista ja kulttuurista. (EU:n neuvoston päätelmät 2008/C 319/05)

Eräs polttavimmista kysymyksistä on löytää uusia ratkaisuja ja toimintatapoja, jotka hillitsevät ilmastonmuutosta ja auttavat meitä sopeutumaan aiheuttamiimme peruuttamattomiin muutoksiin. Kehitystyössä on kuitenkin varottava liian yksiulotteisia kestävyyden tulkintoja, jotka sammuttavat kiinnostuksen monialaiseen, innovatiiviseen tietojen ja taitojen verkottamiseen.

Synteesihakuisena osaamisalueena arkkitehtuuri on avainasemassa, kun sopeutamme rakennuskantaamme vastaamaan uusiin haasteisiin ja kehitämme uutta rakentamisen kulttuuria, jossa otetaan tasapainoisesti ja yhdenvertaisesti huomioon taloudelliset, sosiaaliset, ekologiset ja kulttuuriset näkökohdat, kuten maankäyttö- ja rakennuslakimme sekä monet EU-tason sitoumukset edellyttävät.

Yhteiskunnallinen sitoutuminen kestävään kehitykseen haastaa koko suunnittelu- ja rakennussektorin uudistumaan, jotta se voi vastata nopeasti kasvavaan eettiseen kysyntään. Muutoksessa tulisi  entistä tehokkaammin hyödyntää arkkitehtuurin tuomaa lisäarvoa. Rakennusala voi vahvistaa kilpailukykyään vain verkottumalla ja kuuntelemalla herkällä korvalla kansalaisyhteiskunnan odotuksia.  > Lue lisää