|
|
|
|
European Architectural Policy Network, EFAP
EFAP eli European Forum for Architectural Policies -verkosto perustettiin Suomen ja Ranskan yhteisaloitteena Ranskan EU-puheenjohtajuuskaudella vuonna 2000. Taustalla oli halu tukea kansallista työtä kansainvälisellä verkottumisella sekä tarve tiedon ja kokemusten vaihtoon. Voimien yhdistämisellä haluttiin myös synnyttää edustava ja laajapohjainen yhteisö, joka kykenee edistämään rakennetun ympäristön laadun ja yhteiskunnallisen merkityksen ymmärrystä poliittisella tasolla Euroopan Unionin alueella.
Arkkitehtuuripoliittinen foorumi tuo yhteen kolme ympäristön rakentumisen keskeistä vaikuttajaryhmää: rakennuskulttuurin koko laajasta kirjosta vastaavien ministeriöiden sekä arkkitehtuurialan kansallisten kulttuurilaitosten ja ammattijärjestöjen edustajat. Uusina tahoina mukaan on kutsuttu korkeakoulujen, kaupunkien ja alueiden edustajia.
Verkoston toimintaperiaatteena on vaikuttaa EU-puheenjohtajuuksien kautta siten, että kulloinenkin puheenjohtajuusmaa järjestää yhteistyössä EFAPin kanssa kansainvälisen konferenssin, jossa arkkitehtuuripoliittisia aloitteita ja tavoitteita tuodaan julki mahdollisimman korkealla poliittisella tasolla ja jossa eri maiden toimijat voivat tavata toisiaan ja saada tietoa arkkitehtuuripolitiikan etenemisestä muissa maissa.
EFAP-konferensseja on järjestetty vuosina 2000-2011 kaikkiaan 22 osana EU-puheenjohtajuuskausien virallista tai epävirallista ohjelmaa. Niiden yhteydessä on pidetty myös kulttuuriministerien tapaamisia ja foorumien julkilausumia on lähetetty Euroopan maiden ministeriöihin ja EU:n keskeisiin elimiin. Seuraavat European Forum for Architectural Policies -verkoston konferenssit pidetään keväällä 2012 Kööpenhaminassa ja marraskuussa Nicosiassa.
Suomen ensimmäisen EFAP-konferenssi järjestettiin vuonna 2002 Espanjan puheenjohtajuuskaudella teemalla Discussing Architectural Quality. Suomen vuoden 2006 puheenjohtajuuskauden konferenssiin Celebrating the Everyday – Aspects of Architectural Policies osallistui kaikkiaan lähes 300 henkeä yli 30 maasta ja sen yhteydessä pidetyssä yleiskokouksessa verkostolle perustettiin tukiyhdistys EFAP a.i.sb.l. edistämään verkoston käytännön toimintaa. Tapahtuman keskeisiin puhujiin kuuluivat mm. suurta kansainvälistä arvostusta nauttiva arkkitehti, Lord Norman Foster.
Suomi on osallistunut verkoston toimintaan aktiivisesti sen perustamisesta lähtien. Johtaja Rauno Anttila opetusministeriöstä on EFAPin kunniajäsen ja arkkitehtuuripoliittinen asiantuntija Tiina Valpola on ollut EFAP a.i.s.b.l:n hallituksen jäsen vuosina 2006-2011.
Lisätietoa: www.efap-fepa.eu
|