Suomen arkkitehtuuripolitiikan vaiheet

Kansallinen arkkitehtuuripolitiikka vuodesta 1998

Ajatus aktiivisesta, yhteiskuntavetoisesta arkkitehtuuripolitiikasta alkoi itää kansainvälisillä arkkitehtifoorumeilla 1900-luvun loppuvuosikymmenillä. Ensimmäinen arkkitehtuuripoliittinen ohjelma tehtiin 1992 Hollantiin, jossa nopea kaupungistuminen vauhditti uusien ympäristön laadunvarmistuskeinojen etsintää.

Suomi ehti saada valmiiksi ohjelmansa toisena Euroopassa, joskin hanketta edeltänyt keskustelu kesti melkein vuosikymmenen. Arkkitehtuuripoliittista ohjelmaa valmisteltiin kahdessa opetusministeriön asettamassa työryhmässä 1996-1998. Ensimmäisen työryhmän raportista käytiin laaja lausuntokierros. Lopullinen tiivistetty ohjelmaversio hyväksyttiin valtioneuvostossa 17.12.1998. > Lue lisää Valtioneuvoston arkkitehtuuripoliittinen ohjelma julkaistiin kuvitettuna laitoksena useilla kielillä ja sitä esiteltiin laajasti sekä kotimaassa että kansainvälisesti.

Käytännössä hanketta ja sen seurantaa hoidettiin Valtion rakennustaidetoimikunnan ja Suomen Arkkitehtiliiton yhteistyönä, joka on jatkunut näihin päiviin asti. Hankkeen virstanpylväistä mainittakoon vuoden 1999 EU-puheenjohtajuuskauteen liittynyt seminaari Discussing Architectural Quality, Ranskan kanssa yhteistyössä tehty aloite kansainvälisen verkoston European Forum for Architectural Policies (EFAP) perustamisesta sekä arkkitehtuurikasvatuskartoitus Askeleita arkkitehtuurissa. Arkkitehtuuripoliittisen ohjelman seurantaraportti valmistui 2002 ja yhteenveto toiminnasta 2005 EFAPin kyselytutkimusta varten.

Valtion rakennustoimikuntaa on vuodesta 2004 avustanut kokopäiväinen asiantuntija, jonka edistämistyö on painottunut arkkitehtuuripoliittisen ohjelmatyön tukemiseen paikallisella ja yritystasolla sekä kansainväliseen yhteistyöhön. Tämän vaiheen näkyviä tuotoksia ovat mm. käsillä olevat www-sivut, lasten arkkitehtuurikasvatusopas Matkalla arkkitehtuurin maahan, paikallistoimijoille suunnatut laajapohjaiset seminaarit sekä vuoden 2006 suuri kansainvälinen konferenssi Celebrating the Everyday osana Suomen EU-puheenjohtajuuskauden ohjelmaa.

Politiikan päivitys käyntiin vuonna 2010

Parhaillaan on käynnistymässä toinen ohjelmakierros, jonka tarkoituksena on tuottaa monipuoliseen yhteistyöhön ja vaikuttajatahojen kuulemiseen pohjautuen uusi kansallinen arkkitehtuuripoliittinen kokonaisnäkemys täydentämään ja päivittämään vuoden 1998 ohjelmaa.

Prosessia valmistellaan ympäristöministeriön, opetusministeriön, työ- ja elinkeinoministeriön sekä valtion rakennustoimikunnan yhteistyönä. Sitä vauhditetaan alan toimijoita kokoavalla työpajasarjalla, jonka tuloksia hyödynnetään uusien arkkitehtuuripoliittisten painopisteiden määrittelyssä.