Suomen arkkitehtuuripolitiikka

Valtioneuvoston arkkitehtuuripoliittinen ohjelma 1998

Suomi kuuluu arkkitehtuuripoliittisten ohjelmien pioneerimaihin. Keskustelua ohjelman tarpeesta käytiin jo 1970 ja 80-luvuilla, mutta vasta 1990-luvulla hanke sai poliittista kantavuutta rakennus- ja maankäyttölainsäädännön uudistuksen rinnalla. > Lue lisää

Ensimmäistä arkkitehtuuripoliittista ohjelmaa valmisteltiin kahdessa opetusministeriön asettamassa toimikunnassa vuosina 1996-1997 ja se hyväksyttiin valtioneuvostossa 17.12.1998. > Lue lisää

Vuoden 1998 arkkitehtuuripoliittinen ohjelma julkaistiin kuvitettuna versiona vuonna 1999 suomeksi, ruotsiksi, englanniksi, ranskaksi ja saksaksi valtion rakennustoimikunnan ja Suomen arkkitehtiliiton yhteistyönä. Siitä on myös saatavavilla sähköinen versio arabiaksi. Turkin arkkitehtiliitto on kääntänyt tekstin turkiksi.

Suomen kansallinen arkkitehtuuripoliittinen ohjelma kohdistettiin ennen kaikkea julkisille toimijoille, joiden esimerkkivaikutuksen haluttiin heijastuvan myös muuhun yhteiskuntaan. Ohjelma linjasi 24 toimenpiteen muodossa yleiset tavoitteet maamme rakennusvarannon arvon ylläpitämiseksi ja lisäämiseksi, rakennusperinnön vaalimiseksi, korkeatasoisen uudisrakentamisen edistämiseksi ja kansainvälisen kilpailukyvyn parantamiseksi.

Ohjelmalla on ollut suuri esimerkkivaikutus kunta- ja aluetason omaehtoisten arkkitehtuuripoliittisten ohjelmien syntymiselle. Sitä on myös käytetty mallina muiden eurooppalaisten maiden ohjelmien laadinnassa.

Suomen arkkitehtuuripolitiikka uudistuu

Parhaillaan on valmisteilla vuoden 1998 ohjelman jatkokehitystyö, jonka odotetaan johtavan uuden arkkitehtuuripoliittisen ohjelman syntyyn tällä hallituskaudella.